perjantai 9. maaliskuuta 2018

Majuri Utrio pimensi Jasu Uotilan auringon - Punaportin Blues musersi Hyvinkään Pontevan kakkosen


PuB - HyPo 2
87-50

Miesten eteläisen alueen 2. divisioonan koripallokausi lähestyy loppuaan. Seminaarin koululla kohtasivat sarjataulukon putoajien kahta paikkaa miehittävät PuB ja HyPo 2. Kotijoukkue jyräsi vastustamattomasti: ottelu päätettiin megamässylukemiin 87–50.

Avausjakso oli kahdeksanmiehisen PuB:n juhlaa kauden ennätysyleisön edessä. Lassi Utrio juoni hyvinkääläiskonkari Janne Uotilan pyörryksiin, ja pelimiehen kahdeksan ensimmäistä pistettä sytyttivät koko kotijoukkueen korintekoon. HyPo:n tasokas kymmenikkö vastaavasti roiski kaukoheittonsa harakoille. Jakso päätettiin riemulukemissa 23–13.

PuB:n Timo Turunen lämpeni toisella neljänneksellä. Korinalusjyrän viiden pisteen tehominuutti siivitti kotijoukkueen jo viidentoista pisteen karkumatkalle. Sitten alkoi Big Money Majurin heittoshow: kolme kolmipisteistä peräjälkeen, HyPo taas omansa rautoihin, ja puoliaikataukoa käytiin hengähtämään, kauden parhaiden esitysten päätteeksi, tilanteessa 50–28.
Kolmannessa erässä HyPo koetti kirivaihteella. Intoa oli, mutta tulos jäi puuttumaan. PuB havaitsi tämän hengennostatuksen, ja tempaisi Ville Reposen taistelutahdon ja Utrion korien voimin johdon yhä hurjemmaksi. Viimeiselle tauolle poistuttiin tilanteessa 69–40.
Päätösjakso ei muuttanut voimasuhteita. Puolustuspeli ja heittojen laatu ratkaisivat tämän jumbofinaalin.
Pisteet: Utrio 34, Turunen 16, Joe Nurmio 14, Miikka Kilpinen 11, Miikka Wessman 8, Eetu Koivuniemi 2, Reponen 2 ja Jukka Ränkimies.
"Peli oli jo niin aikaisin sillä kukko, että ei oikeastaan tarvinut jännittää mitään." -PuB:n kakkosjoukkueen valmentaja, toimitsijana upean illan urakoinut B.D. Mattila