torstai 29. maaliskuuta 2018

Punaportin Bluesin kakkosen onnistui päästä Vantaalle, mutta Mafian kynsistä ei hämäläisjoukkio selvinnyt

Mafia 
- PuB 2
67-60

Punaportin Bluesin kakkosjoukkue reissasi Länsimäen koululle Vantaalle. Siellä viitosdivisioonan ylemmän keskimmäisen F-lohkon ottelua isännöi Vantaan NMKY:n alajaos Mafia. Sarjapisteet jäivät pääkaupunkiseudulle.


Ottelupaikalle pääsemiseksi tarvittiin henkilöauto. Se saatiin viime hetkillä. Paikan päälle selvittyään PuB 2 pelasi tapahtumarikkaan ottelun, jossa draaman kaari ei rajoittunut pelillisiin tapahtumiin. Ottelussa nähtiin koripalloon kuulumattomia tapahtumia...

"Fysiikan ja koripallon sääntöjä rikottiin. Mutta yksi asia on järkkymätön. PuB 2 pelaa liian kapealla miehistöllä sarjan vaatimuksiin nähden." -Valkku B.D. Mattila



Mafia puolusti perinteistä "läskipaikkaa", jossa viisi miestä tukkii korin alustan, eikä kukaan liiku mihinkään. Kapteeni Vuorinen puhkoi tuota puolustusmuotoa mielensä mukaan, ja sai aikaiseksi helppoja korejakin, mutta Mafian vaihtaessa miespuolustukseen, oli hämeenlinnalaismiehistö yhtäkkiä yllättävänkin aseeton.


"Johtuen olemattomasta treenaamisesta, eivät otteluun raavitut jarmot osanneet toteuttaa hyökkäyskuvioita, joita on harjoiteltu yhdessä vuosikymmen." -Mattila

Lopussa petti seitsenmiehiseltä PuB:lta hermo. Tai oikeastaan Jari "Kotti" Kotilaiselta, joka painoi yhtä vastustajan äijää sipuliin - ja tuli ulosajetuksi. Asiaa tutkitaan. Big Dog Mattila otti ottelun tuoksinassa yhden teknillisen virheen, hänkin. Sitä asiaa ei tutkita.

MVP Lasse Vuorinen säkitti 28 hyvää. Se oli ottelussa hyvää.